lauantai 23. tammikuuta 2016

5 Syytä miksi ei kannata seurustella bodarin kanssa

Hellurei ja hellät tunteet!
Vaikka eilen sanoinki, että kirjottelen mahdollisesti kerran viikkoon- kahteen viikkoon, mut nyt kun on kerran aikaa kirjotella nii miksipäs ei sit päivittelis tänne tekstin tynkää :D

Tällä kertaa aiheena 5 syytä miks ei kannattais seurustella bodaria. Ja huom! Nää on omia mielipiteitä ja näkemyksiä aiheesta, et älkää kukkahattutädit ja mielensäpahottajat ja jonnet pahottako mieltänne, ku voin olla ihan väärässäkin :D

1. Number uuno, eli  syöminen.
Moni varmaan tietääkin jo bodarien syövän paljon ja syystäkin. Keho tarvitsee paljon polttoainetta, että voi pullistella päivät pitkät peilien edessä ja pumppailla kahden kilon käsipainoilla "tissihaukkaa".

Jos asut samaisessa taloudessa bodarin kanssa niin ruokakulut tulee olemaan tähtitieteelliset ja joudut perikatoon. Joudut tekemään kahta ellet jopa kolmea työtä siksi, että paremman puoliskon ruokakulut saisi maksetuksi.

Joskus varmaan tekisi myös mieli tehdä jotain romanttista sängyn puolella, mutta eihän tämä käy päinsä. Eihän bodari pysty tekemään mitään aktiviteettiä ruokailun jälkeen sillä on päikkäreiden aika ja veri pakkautuu vatsaan ruuansulatuksen ajaksi jolloin veri ei riitä muualle kehoa :D Eli se siitä romantiikasta.





2.  Painostaminen.
Kun se parempi puolisko käy salilla kuudesta kahteentoista kertaa viikossa niin eihän sillä ole mitään muuta mielessä kuin se sali ja kaikki muu bodaukseen liittyvä. Hänestä on siis tullut harras uskovainen. Hänestä on tullutbodauksen sanansaattaja ja hän yrittää käännyttää sua mukaan pullistelemaan peilien eteen ja puhumaan kehonrakentajien fysiikoista.
Et välttämättä heti lämpee ajatukselle tai ylipäätäänkään vaikka ihana bodarisi painostaisi sinua hurahtamaan lajiin. Lopulta sinua vain ahdistaa koko asia ja vaihdat aina puheenaihetta kun kumppanisi mainitseekin saliin liittyviä asioita.








3. Lisäravinteet.
Kun ruokapuolen rahaongelmat eivät riittäneet niin lisäksi tulee lisäravinteet. Nyt joudut joka viikko pyytämään palkankorotusta, että selviäisit bodarisi lisäravinnekuluista. Et edes ymmärrä mihin kaikkeen hän tarvitsee edes niitä vaikkakin bodarisi on yirttänyt monta kertaa selittää miten ne hyödyntävät lihaskasvua ja antavat parempaa treenikestävyyttä ja suoritusta.

Välillä ihmettelet, että onko kumppanisi hurahtanut huumeisiinkin kun hän pärisee ja on hyperaktiivinen ennen treenejään. Vastaus löytyykin treenilatureista joissa on piristäviä aineita. Huh voitkin huokahtaa helpotuksesta ettei hän olekkaan huumeisiin hurahtanut. Nyt sinulla olisikin hyvä tilaisuus yrittää virittää romantiikkaa kun energiaakin riittää, mutta bodarillasi on kova kiire päästä salille niin joudut nuolemaan näppejäsi kun ulko-ovi paukahtaa kiinni ja jäät yksin talouteen.







4.  Hajuhaitat.
Ylenpalttinen kananmunien, parsakaalin ja porteiinijauheiden syöminen ja juominen saa bodarin vatsan turpoamaan ja täyttymään kuin olisi yhdeksännellä kuukaudella raskaana. Jos koittaisit puhkoa vatsaa neulalla niin tuloksena saattaisi olla ydinräjähdys ja "ydinlaskeuma" jäisi leijumaan kymmeniksi vuosiksi jolloinka et pystyisi olemaan samassa tilassa ilman kaasunaamaria. 

Turvotus helpottaa kun bodari päästelee kaasuja ulos, mutta tällöin hän ei tuoksu ruusuilta vaan märäntyneeltä kananmunalta. Tällöin mietit vakavissasi, että miksi oletkaan kyseisen henkilön kanssa yhdessä. Joudut pidättelemään hengitystä tuntikaupalla päivittäin tuloksena se, että pyörtyilet välillä hapenpuutteen vuoksi. Onneksi raakkaasi on hankkinut sinulle syntymäpäivälahjaksi pyöräilykypärän jota pidät päässäsi aina kun olette yhdessä. 









5. Unikamun puute.
Olet luovuttanut romantiikan suhteen ja haluisit vain yöksi unikaverin jonka kainaloon voisi käpertyä. Kaikkea ei voi saada eteenkää bodarin kanssa. Sinun pikku kehonrakentajasi selailee joka ilta netistä uusimmat uutiset kehonrakennusmaailmalta ja katsoo tuntikaupalla treenivideoita. Bodarilla ajantaju häviää täysin, koska ei tyhmänä lihapäänä pysty keskittymään muuta kuin kehonrakentajan hikiseen ja lihaksikkaaseen  kehoon tietokoneruudulla.
Lopulta luovutat unikaverin suhteen ja otat pari tyynyä polvien väliin ja kainaloon ja itket itsesi uneen.







Menipä hiukan synkäks ;D, mut ens postaukses voisin listata hiukan syitä miks deittailla bodaria. Eli enskerralla luvassa hiukan positiivisempaa puolta kehonrakentajista :)
Eli olkaahan kuulolla!

Jani


Ig: saliapina
Snapchat: janiskynis






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti